Tähän kootaan juttua aiheesta legoanimointi.
Itse tarina voi olla lyhyt tai pitkä, mutta miten
ihmeessä kaikki legoukkoja sisältävät videot, miten niissä kävelee ne ukot?
Vastaus on se, että kameraa pidetään samassa paikkaa ja joka kuvaa varten
liikutetaan legoukon jotain vartalonosaa. Äkkiseltään laskien pari kävelyaskelta
vie kuvaa noin 8-15 kpl ja mitä enempi on kuvia, sitä näyttävämpi (laadukkaampi)
animaatiosta tulee.
Itse tein kerran koeanimaation, jonka pituus oli vain 20 sekuntia, mutta kuvia otin siihen noin 80 kappaletta. Monesti animaatioissa tehdään pilaa jostain tapahtumasta, henkilöstä tai sitten väännetään vitsiä jostain arkiasiasta. Esimerkiksi youtubessa on legoanimaatioita, jossa pilan kohteena on mm. Ismo Laitela, Seppo Taalasmaa, Ulla Taalasmaa (salkkari-hahmoja) ja myös Tarja Halonen ei ole pilailulta välttynyt. Onpa pilaa tehty myös Indiana Jonesista, GTA San Andreasista ja Star Warsista.
Eli pähkinänkuoressa asia: Video kuvataan ja joka kuvan jälkeen liikutetaan vähän jotain kuvassa näkyvää paikkaa. Kuvat kasataan videoiksi vaikka Windows Movie Makerilla ja kuviin mahdollisimman lyhyt siirtymäväli ja samoin kutakin kuvaa näytetään mahd. vähän aikaa ja tarvittaessa videota voidaan nopeuttaa. Ääniefektit ja repliikit saa sitten videoon kun tiputtaa ne aikajanaan ja tallentaa teoksen.
Toki kameran ja legoalustan kiinnipysyminen voidaan turvata teipillä ja/tai sinitarralla. Joskus jotkut käyttävät muovailuvahaa apuna animoinnissa mutta toki omaa järkeä saa käyttää myös.