Ohje: Raharulla siististi auki!
Tuollainen
kuvan raharulla tuli pankista, nyt se avataan rikkomatta rullan käärepaperia...

Kuvassa on 25 x 2 EUR eli yhteensä
50 euroa rahaa. FI tarkoittaa Suomea ja 01 lienee rahapajan oma tunnus.
Kuten näemme, rulla on tiukasti kiinni molemmista
päistään
eli nyt tarvitaan hieman jotain työkalua apuun, että saadaan paperi siististi
auki...
Otamme käyttöön talttapäämeisselin, mieluiten
kuvassa olevan kaltainen, eli meisselin pää saa olla aika pieni. Laitetaan
meisseli pötkön päädyn paperin ja kolikon väliin siten, että paperi nousee
kuten kuvassa nousee. (kuvan meisselin
kärki noin 3 mm)
Siistiä jälkeä tulee tosiaan, paperia on tässä
kai kolme kerrosta, jotka kaikki käännämme auki kuten kuvassa näkyy, hitaasti ja
varoen. Saman teemme pötkön toisen pään kohdalla, tosin silloin voi työ sujua
helpommin, kun kolikot eivät enää ole niin kireällä rullassa.
Näin rullaamme pötkön auki kaikessa rauhassa,
paperi voi olla hieman rullalle menevää, mutta sen saa oikaistua vaikka
asettamalla kääreen
esimerkiksi kirjan väliin jotta se oikenee.
Noin, valmista tuli ja rulla on auki purettuna
siististi eikä paperikaan repeillyt lainkaan. 2-3 repeämää on reunoissa tosin,
mutta sovitaanpa niin, että laitetaan se raharullauskoneen syyksi.

Sitten kuva isona oikein muiden kiusaksi,
no vitsi vitsinä. :-) Kolikot ovat tässä ja 50 euroahan siinä on kuten rulla
kertoo. Mutta varmaan nuokin rahat päätyvät aikanaan kiertoon maailmalle.
Itse laitan ne säästöporsaaseen (keraamiseen) jonka saa vaikka rikottua, jos
rahat eivät muuten
sieltä ala tulla ulos...
Sivulinkit :
Muut sivustot: